Aivan varmasti, myös Tintti miettii verotusta ja veroilmoituksen tekemistä. Jotta veroilmoituksen tekeminen ei olisi yhtä painajaista, Tintti suosittelee miettimään sitä tammikuusta joulukuuhun silloin tällöin, ja ottamaan talteen kaiken, mikä mahdollisesti voi vaikuttaa verotukseen.
Katso lisää viereisestä tekstistä.
Muistathan tehdä tarvittavat muutokset verokorttiin ja ennakkoveroihin muutamaa kuukautta ennen vuodenvaihdetta, jotta vältytään isommilta yllätyksiltä.
Verotukseen vaikuttavat monet tekijät. Jokainen yritys ja yrittäjä on erilainen, ja verotuksessa on eroja yritysmuotojen välillä. Jotkut yrittäjät ovat sivutoimisia, ja saavat palkkatuloja tai heillä voi olla muitakin tuloja (esim. sijoitusasunnon vuokratulot) - nämä kaikki vaikuttavat lopulliseen verotukseen. Nekin pitää siis käydä läpi kirjanpitäjän kanssa ennakkoveroja laskettaessa ja veroilmoitusta laadittaessa, vaikka suurin osa veroilmoituksen tiedoista tulee suoraan kirjanpidosta.
Toiminimiyrittäjälläkin on oikeus vähentää verotuksessa kilometrikorvaukset omalla autolla tehdyistä työmatkoista. Matkat kotoa liiketilaan ja takaisin eivät kuitenkaan ole työajoja, ne ovat yksityisajoja. Kaikista ajoista on pidettävä ajopäiväkirjaa, koska työmatka-ajot eivät saa olla yli 50 % kokonaiskilometreistä - silloin verottaja laskee auton elinkeinotoiminnan varallisuuteen. Jos auto on elinkeinotoiminnan varallisuutta, niin sen kustannukset pitää kirjata yrityksen kirjanpitoon. Yrittäjällä on oikeus vähentää myös päivärahat pitemmistä työmatkoista. Nämä voi kätevästi kirjata ajopäiväkirjaan. Netistä löytyy Googlaamalla ilmaisia Excel-pohjia, joita voi hyödyntää.
Veroilmoituksen laatiminen sisältyy aina kuukausihintaani.